maanantai 31. lokakuuta 2011

Tuulivoimarakentaminen tarvitsee tukea ja työntöä

Hallituksen energiapoliittisena tavoitteena on, että Suomessa on vuonna 2020 tuulivoimantuotantoa noin 6 terawattituntia. Tämä tarkoittaa, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomeen pitää rakentaa noin 700 uutta tuulivoimalaa. Viime vaalikaudella hallitus sopi mittavasta tukipaketista uusiutuvalle energialle. Tuulivoima sai tästä tukipaketista merkittävän osuuden.

Tuulivoima on päästötöntä ja uusiutuvaa energiaa, joten se on energian tuotantomuotona mitä kannatettavinta. Periaatteellisella tasolla tuulivoima onkin hyvin suosittua lähes kaikkien tahojen keskuudessa. Niin yksittäisten kansalaisten arvomaailmassa kuin yritystenkin imagossa tuulivoimalla tuotettu sähkö on parasta mahdollista energiaa. Käytännössä tilanne kuitenkin usein muuttuu, kun puhe siirtyy tuulivoimaloiden konkreettiseen sijaintiin. Maisema- ja meluhaitat huolestuttavat kansalaisia siinä määrin, että tuulivoimalle on löytynyt äänekkäitäkin vastustajia. Kriittisiä puheen vuoroja on tullut myös ilmailuviranomaisilta, puolustusvoimilta ja liike- sekä raideliikenteestä vastaavilta.

Ympäristöministeriössä hallituksen tavoite tuulivoimatuotannon moninkertaistamisesta on otettu vakavasti. Viime vaalikaudella eduskunta hyväksyi maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen, jolla tuulivoiman kaavoitusta helpotettiin. Tämän lisäksi eduskunta myönsi talousarvion yhteydessä rahaa käytettäväksi maakuntaliitoille ja kunnille tuulivoimarakentamiseen tarvittavien ympäristöselvitysten laatimisen vauhdittamiseen. Selvityksiä onkin valmistunut kiitettävän ripeästi. Merialueille on hyväksytty mittavia tuulivoimapuistomaakuntakaavoja, muitta tällä hetkellä rakentamisen painopiste on syöttötariffijärjestelmän vuoksi maalla.

Oikeusvaltiossa kansalaisilla on oikeus valittaa viranomaisten päätöksistä. Tuulivoimarakentajien kannattaisikin pyrkiä hälventämään suomalaisten tuulimyllyjä kohtaan tuntemia ennakkoluuloja hyvällä tiedotuskampanjalla.

Tärkeää olisi myös, että energia-asioista vastaava työvoima- ja elinkeinoministeriö kutsuisi eri valtion viranomaiset kuten ilmailu-, puolustus ja liikenneviranomaiset saman pöydän ääreen, jotta tuulivoimarakentamisen eteen näiden tahojen nostamia uusia esteitä voitaisiin, jos mahdollista madaltaa. Ympäristöhallinnon ja TEM:n välillä tuulivoimarakentamisesta keskustellaan säännöllisesti.

Tuulivoimarakentamisen kehittäminen tarvitsee sekä työntöä että tukea.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lohipolitiikkaa eduskunnassa

Lappilaiset järjestivät eilen eduskunnassa lohiseminaarin, joka keräsi runsaasti kansanedustajia. Ajankohta aiheen käsittelylle on mitä otollisin: Euroopan unionin kalastusministerit päättävät tänään ja huomenna pidettävässä kokouksessa Itämeren kalastuskiinitöistä. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on jo usean vuoden ajan suosittanut lohenkalastuksen tuntuvaa rajoittamista Itämeressä, koska Itämeren lohikannat voivat todella huonosti. Nyt EU:n komissio on ensimmäisen kerran ottanut tutkijoiden kannanoton vakavasti ja esittää kalastuskiintiöiden leikkaamista. Esillä on myös Puolan villiksi paisunut lohen salakalastus.

Komissio on myös valmistellut Itämeren lohiasetuksen, jolla säädeltäisiin kalastusta sekä meressä että tärkeimmissä kutujoissa kuten Tornionjoessa Suomen vesialueilla. Ehdotus on parhaillaan jäsenmaissa lausunnossa.

Ympäristöministeriössä ollaan iloisia EU:n ryhdistäytymisestä lohiasiassa. Itämeri on kaikista suojelutoimenpiteistä huolimatta ekosysteemiltään sairas meri. Ympäristöministeriössä äskettäin valmistuneessa Suomen eliölajien uhanalaisuusarviossa Itämeren meritaimen arvioitiin äärimmäisen uhanalaiseksi ja lohikannat vaarantuneiksi.

Tarvitaan nopeasti sekä kansallisia että EU:n toimia lohen ja taimenen pelastamiseksi.