keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

TALVIVAARAN TEETTÄMISPÄÄTÖS ETENEE



Kainuun ELY-keskus teki eilen 8.7. päätöksen teettää Talvivaaran vedenpuhdistuslaitteistoja, koska yhtiö ei kehotuksista huolimatta ole osoittanut puhdistushankinnan etenemistä.
Vedenpuhdistuslaitteiden hankinnasta määrättiin viime keväänä annetussa ympäristöluvassa.

ELY-keskus perusteli päätöstään muun muassa sillä, ettei Talvivaaran vedenhallinnan syksystä 2012 asti jatkunut kriisitilanne ole helpottunut. Yhtiöllä on edelleen miljoonia kuutioita vettä varastoituna kaivosalueelle. Lisäksi yhtiön uudessa ympäristöluvassa määrätyt päästökiintiöt pienenevät merkittävästi vuodenvaihteessa. ELY_keskuksessa on arvioitu, että ellei vesienhallintaan nyt panosteta, yhtiöllä on edessään kasvavat vesiongelmat ja ylittyvät päästörajat.

Jos valtio joutuu teettämään välttämättömiä ympäristösuojelutoimia, valtio joutuu myös varautumaan siihen, että teettämisestä aiheutuvat laskut maksetaan ajallaan. Ympäristöministeriössä tuemme Kainuun ELY-keskusta teettämispäätöksen toimeenpanossa. myös taloudellisesti. Kysymys on arviolta 3 – 4 miljoonan euron investoinnista  Lain mukaan lopulta  aiheutuneiden kustannusten maksaja on aina toiminnanharjoittaja, jolle valtio lähettää laskun.

Talvivaara vakuutti eilen pystyvänsä itsekin hoitamaan vedenpuhdistukseen tarvittavat hankinnat ilman valtion väliintuloa.  Yhtiön blogisivun mukaan asia ei ole rahasta kiinni, vaan teknisistä kysymyksistä.

Hyvä niin, mutta Kainuun ELY tuskin keskeyttää teettämistoimien valmistelua ennen kuin se on saanut käyttöönsä yhtiön ja laitteiden toimittajan välillä solmitun urakkasopimuksen.